15. toukokuuta 2015

Kaikki on nykyään Facebookissa

- Paitsi minä!

Miksi, oikeasti, miksi? Siis ei miksi minä en ole Facessa, vaan miksi kaikki muu on siellä? En saa mitään tietooni, en ole kenellekään olemassa ja harrastuspiirini ovat ihan kuolleita Facen ulkopuolella. Lisäksi suunnilleen joka sivulla netissä on Facebook -namiska, eikä kommenttejakaan tarvitse laittaa muualta kuin Facesta (en edes tiedä miten se toimii, mutta joku Face -systeemihän toimii esim. Oddee.comissakin). Ihmiset pyörivät ylisosiaalisessa mediassa kuin kärpäset kakussa, eivätkä näe enää mitään muuta tai niitä ihmisiä, joille Facebook ei merkkaa mitään.

- Yököttävän näköinen ja tuntuinen musta helmimassa liittyykin ihan hirveästi aiheeseen.


On se ehkä ihan hyvä sivusto. Joskus. Joillekin. Ei kaikille.

Älkää jankuttako kyseisestä sivustosta. Netissä on muutakin!

Plus että itse en vaan tajua miksi joka paikassa lätkitään nykyään omaa naamaa ja nimeä nettiin, ihankuin kaikki tuntisivat kaiken. Omalla nimellä kirjoittelussa on paljon hyvä puolia, mutta niin on niitä huonojakin, ja sama koskee nimimerkkejä; itse en liiku tietenkään omalla nimellä enkä varsinkaan kuvalla. Uskoisin, että on aika monta asiaa josta meikäläisen tuntee netissä, jos tuntee IRL. Mutta tämähän ei taida liittyä Lärvibuukkiin nyt mitenkään, kaikkihan siellä (siis ne tavalliset ihmiset) pyörivät omilla oikeilla nimillään.

Olen joskus närkästynyt siitä, kun olin kauan miettinyt yhtä harrastustani. Miksi sivustoilla, joilla pyörin, ei tapahtunut mitään? Meikästähän se tuntui siltä, ettei kanssaharrastajia ole enää, tai ne eivät jaksa tuoda sitä enää ilmi. Sitten huomasin, että ihmiset raportoivat harrastuksestaan Faceen. Tietenkin. Mihin foorumeita tarvitaan, kun kaiken saa ängettyä yhdelle pikku (pikku...) sivustolle, jossa puoli populaa näkee samalla sekunnilla hetki sitten postatun kuvan? Miusta joka ikisen asian ei tarvitse mennä Faceen.

Miten tästä jutusta pääsee eroon? Joku varmaan sanoo, että tee Face-tili. NEVER, sanon mie. Olen kuullut juttuja ko. sivustoon liittyen, ja jo sen ulkomuoto riittää pitämään miut erossa Facesta. Sorry. Tälleen käy joskus muidenkin sivustojen kanssa, mutta Face on se aivan ehdoton ei miulle.

Tiedän kyllä muitakin, jotka eivät pyöri naamakirjassa. Hyvät niille.

Omat yhteydenpitokanavani ovat dA kollegoineen (taidesivustot), sähköposti ja Skype. Harmi vaan kun kukaan ei sielläkään elä niin paljon kuin Facebookissa.

Facebook on vähän samanlainen juttu kuin kahvin juominen työpaikoilla. Aina joku kysyy syytä, kun sanot, että ei, en ole Facessa tai en juo kahvia. Onko ihmisen pakko perustella, jos ei halua koskea Faceen tai ei kelpuuta kofeiinia sisuksiinsa? Ihan siis, hemmetti, ny! Sitten ruvetaan vielä suostuttelemaan (varsinkin jälkimmäistä), että mee ny sinne sivulle ja ota kuppone. Kaikki ei taho!



















Jee, valitin taas pitkästä aikaa, ja kerrankin ihan oikeasti ärsyttävästä asiasta!
(En pyydä anteeksi FB -friikeiltä. En tapa ketään siksi että sattuu käyttämään sivustoa josta en itse tykkää. Ottaa vaan aivoon sen suosio.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.