Pienoismallihevoset

Harrastan pienoismallihevosia, niiden keräilyä ja kustomointia. Teen niille myös varusteita.

(Sivua päivitetty: 14/3/19.)

Breyer Traditional -sarjan Babyflo ja Sam.

Mitä ne sitten tarkalleen ovat?

Simppelisti ilmaistuna: pienoishevonen on mahdollisimman realistisen näköinen hevosen pienoismalli, joka ei ole lelu, ja joka voidaan luokitella taide-esineeksi. Voi olla myös fantasiamalli. Hevosmallin voi tehdä joko kokonaan alusta asti itse tai vaikka käyttämällä rankana vanhaa leluhevosta. Hevosten ohella myös kaikki niihin liittyvä irtaimisto tehdään mahdollisimman autenttisen näköiseksi.

Vasemmalla jokin halpa figuuri, oikealla Breyer Stablemates -sarjan quarterhevonen. Mitä veikkaatte, kumpi on lelu ja kumpi pienoismalli?

Pienoishevosilla ja niiden kustomoinnilla ei ole mitään tekemistä "lelukeräilyn" eikä My Little Ponyjen keräilyn ja/tai niiden kustomoinnin kanssa (paitsi se, että näitä kaikkia kustomoidaan). Tämä ei myöskään ole nukkekoteilun sivuilmiö vaan täysin oma juttunsa.

Kustomointi on pienoismallien muokkaamista (ei pelkkää maalaamista!). Jos jotakuta kiinnostaa kyseisen homman aloittaminen, olen tehnyt erillisen artikkelin ja tutoriaalin juuri sitä varten.

The Tuherruksen ohella minulla on myös Kuvikko, jonne listaan ainakin suuren osan hevosmalleistani. Englanninkieliselle löpinälle on joskus niin iso tarve että puran sen erilliseen blogiin.

Olen myös toisena ylläpitäjänä Pienoiskavio -nimisellä suomenkielisellä pienoismallihevostietosivustolla, jossa jaamme informaatiota harrastuksesta ja pyrimme keräämään alan jengiä yhteen.

Pienoishevosia voi ostaa Lahjakkaasta. Sieltä löytyy useampaa eri valmistajaa ja skaalaa, ja varsinkin Breyereitä voin suositella hankkimaan. 


Hevosmallailuni historiaa
Se taisi olla joskus 2004, kun törmäsin jossain reissussa Schleicheihin. En ollut ennen nähnyt niin uskottavan näköisiä muovihevosia tai mitään muutakaan läheltä, ja pitihän niitä sitten pari ostaa. Tätä ennen olin tietysti tottunut Grand Champions -leluheppoihin, joilta ei niin tarvinnutkaan sitä realismia hakea kun niillä leikittiin kuitenkin - mutta Schleichit muuttivat paljon. Ajan myötä muunnuin Schleich -keräilijäksi, ja laumani onkin aika iso (käsittää karkeasti arvioituna yli 200 figuuria).

Grand Championseja olen omistanut jostakin 2000 -luvun alusta, oletan. Eestyin kuvaamaan niitä vasta ensimmäisellä omalla kamerallani joskus vuonna 2010. En vielä tehnyt varusteita enkä tajunnut kuvaamisesta juurikaan mitään, kuten voi huomata... Tiesittekö että iso osa GC -hevosista on mm. asentojensa osalta (havaintojeni mukaan) Breyereistä kopioituja, mutta vain lelumaisempia?

Vähitellen eksyin vahingon kautta jonkun ulkomaalaisen hevosmallarin nettisivuille, josta löytyi kuvia hänen traditional -kokoisista resineistään, joita hienompaa en ollut ikinä ennen nähnyt. Tämä oli varmuudella ensimmäinen ikinä näkemäni pienoishevonen.

Myöhemmässä elämässä löysin sitten muuan suomalaisen kanssamallarin nettisivut, ja aloin ihmetellä, että miten niin tehty jostain Schleichistä... Sivuilta löysin linkin kotimaisen hevosmallikerhon sivuille ja sitä kautta foorumille, josta lähtien olen kehittänyt tästä hommasta oikeaa pakkomiellettä. Voin sanoa, että mallariinnuin ehkä vuonna 2009.

Kustomoinnin aloitin sitä mukaa kun löysin (vanhan) fooruminkin. Kunnon jälkeä on alkanut ilmaantua vasta viime vuosina (jossakin vuoden 2013 jälkeen), mutten silti pidä itseäni ammattilaisena. Enkä toisaalta amatöörinäkään, ehkä koska olen tehnyt näitä kuitenkin niin kauan jo.

Kuva ajalta, kun aloitin sekä valokuvaamisen että kustomoinnin. Näemmä nämä kaksi ilmiötä sitten liittyvät toisiinsa meikäläisen elämässä, muutenkin kuin siten että kuvaan eniten juuri pienoismalleja. Kamerana tässä oli äitin vanha Canon -pokkari (joka on vuodelta 2003...), kuvausajankohta saattoi olla 2009, heppa oli yksi kolmesta vanhimmasta kustomistani (uudelleenkustomointi on kesken).

Jälleen kerran tulee todeta kuitenkin, että raha rajoittaa hyvin paljon.

Ensimmäisen "oikean" pienoishevoseni ostin halvalla tamperelaiselta kirpparilta vuonna 2010. Se on Breyerin traditional -kokoinen PAM, kimo arabitamma. Tuurini on ollut käsittämätön, ja muistan miten foorumillakin jengi äimisteli asiaa. Itselläni meni kauan lämmetä tälle mallille, etenkin koska se oli pitkään ainoa Breyer traditionalini, mutta nyttemmin olen tykännyt siitä kovin. Ensimmäinen on monesti paras ja rakkain vaikkei mikään laadukas yksilö olisikaan, tai miellyttäisi muutoin omistajaansa (minun PAMini on kärsinyt ilmeisesti siksi, kun sitä on pidetty leluna ennen kuin sen ostin... Siitä ei saisi liveshowkelpoista enää millään).  


Hevosmallailuni nykyään
Omistan vähintään noin 200-300 Schleichiä (mittakaava mielestäni 1:23), enkä enää edes halua alkaa laskemaan sitä populaa. En uskalla arvata, miten suuri osa luvusta koostuu muista kuin hevosista ja kustomihevosista. Olin ennen himokeräilijä, joka hankki jokaisen konin mitä ei vielä laumassa ollut. Nykyisin en enää varsinaisesti kerää Schleichejä, koska niiden laatu on tippunut ihan järkyttävän alas sitä mukaa kun hinta on samalla noussut. Ostan vain parhaat ja niistäkin useita saman muotin hevosia, nimittäin enimmät menevät kustomointiin ja yksi jää vertailukappaleeksi kokoelmaani.

Mitä on tapahtunut?

Kustomi!

Bullylandeja ja Papoja en taida omistaa yhtä enempää, yksi syy on se kun niitä ei ensinnäkään saa mistään ja toiseksi ne ovat yleensä toivottoman rumia makuuni. Muutaman hyvän olen vissiin Papolta toivelistaani laittanut, mutta niitä on tosiaan vain muutama...

CollectA -sarjan (nyk. Corral Pals, koska omistaja on nykyisin Breyer) hevosia omistan vain yhden, joka on kivijalkaliikkeestä hankittu. Jos niitä ei ala kuulumaan lisää tänne niin joudun ostamaan netistä. Niin kauan, kun kunkin sarjan/mittakaavan (CollectAt ovat hitusen Schleichiä isompia) hevosia on liian vähän, en pysty ajattelemaan niille maailmaa.

Safarin hevosia omistan kuusi: neljä Winner's Circleä ja kaksi Blue Ribbonia. Yksikään näistä ei mene kustomointiin. Yhden WC -tuplakappaleeni olen joskus kustomoinut.  

Breyereitä (1:9) omistan tällä hetkellä kourallisen, riippuen mitä mittakaavaa ajattelee. Traditionaleja on yli kymmenen, stablematejakin vain kymmenen. Sitten minulla on Breeds of the World -sarjan small classic/large little bit -koon hevosia yksi. Keräilyni pääpaino on traditionaleissa, joten syötän rahojani mieluiten niille.

Arabitamma on hyvin kuvauksellinen ja näyttää järkevältä rakennekuvissa, joissa on nukke mukana.

Resineitä en omista. Joku päivä aion kyllä hankkia jonkun ammattilaisen resinin - joltakulta sellaiselta, jonka hevosilla on ollut iso rooli omassa mallailuhistoriassani. Ostettuani resinin voin sitten vaikka odottaa 50 vuotta, jos se on sen väärti, että osaan sen jälkeen maalata sen hevosen. (Köh, oikeasti ei pidä odottaa, vaan maalata - kaikkea ja kokoajan. Ja maalata sitten se resini.)

Alkuvuodesta 2019 tein ensimmäisen original sculptureni eli originaalini. Se on matala kylmäverinen ruuna ja mittakaavaa 1:9 eli traditional, massana Fimo Air Basic.

Hevosmallailun myötä minusta on tullut ylipäänsä pienoismallihullu, ja taannoin kiinnostuin kuvanveistosta niin paljon että yritin opiskella itseni kuvanveistäjäksi. Taitaa jäädä kotiopiskeluksi se. Maalaaminen taas, no, olen piirtänyt koko ikäni joten värienkäyttö sinänsä ei ole mitään uutta. Mutta maalien kanssa tosissaan maalaamaan rupesin niinikään vasta pienoishevoset löydettyäni, oli vähän niinkuin pakko jos aikoo saada mitään unelmiaan todeksi. Nykyisin tiedän maalaamisesta, muotoilusta ja vähän siitä sun tästä taidealaan ja pienoismallien tekoon liittyvästä ainakin perusjutut, enkä ole aloittelija. Joitakin töhröjä olen myynyt ja myyn.

Muita sivuilmiöitä, kiitos hevosmallien, ovat rotat ja nuket. Ja kissat. Ylipäänsä olen tajunnut, miten lelut, nuket ja savityöt ynnä muut eläintä esittävät materiaalimöykyt on tehty. Mutta mikä itselleni on hevosmallien ohella tärkeää tässä harrastuksessa, on se, että nykyään teen paljon rottapienoismalleja ja joulun 2016 jälkeen myös nukkeja.

Rottamallailuni alkoi kunnolla joskus 2014, kun löysin lopultakin tarpeisiini sopivat massat ja muotoilutavat. Sen ansiosta omistan rottia enemmän kuin niille on tarpeenmukaista säilytystilaa, vaikka niistä suurin osa on peukaloni mittaisia (noin 5 cm)... Kaiken kukkuraksi yhdistän ne hevosmalleihin niin, että peukkurit ovat samaa maailmaa traditionalieni kanssa, ja niitä pienemmät (joita on paljon vähemmän) ovat ne kauan haluamani Schleich -tallin tallirotat (tarkoitan, halusin ne rotat; tallia en tule ostamaan vaan se on vieläkin se valmistumista odottava vaneriroskani). Muutaman rotan olen muovannut myös kokonaan niistä massoista, joita ostan aina kustomointiin. Kokoa näillä on kyllä yleensä liikaa, jottako ne oikeasti sopisivat samaan maailmaan useimpien pienoishevosmittakaavojeni kanssa.

Muistaakseni ensimmäinen "varsinainen" rottaveistokseni. Muotoilun puolesta jo auttamattoman vanhentunut, mutta maalattu vasta 2017. En edelleenkään tiedä miten askartelumassasta voi tehdä järkeviä sormia/varpaita yhtään millekään. 

Nukkien tausta on taas vähän erilainen. Toivoin ja sain kaksi Breyer -ratsastajanukkea joululahjaksi vuonna 2013, ja kustomoin niiden päät 2014 rottamaisiksi. Syy kustomoinnille oli se, etten halua ihmisnaamoja pienoismaalimoihini ja se, kun en tiennyt miten tehdä nukkeja kokonaan itse.

Nyttemmin olen ratkaissut ongelman niinkin ronskisti kuin kokeilemalla. Ensimmäinen traditional -nukkeni on ruma kuin mikä, mutta sillä on persoona ja se edustaa lajia jonka kanssa olen elänyt koko ikäni - se on (maatiais)kissa. Loput ovatkin sitten toistaiseksi olleet rottia, vain siksi koska en halua kelpuuttaa itseltäni mitään sekundalaatuja. Rottien kanssa ei tarvitse kettuuntua karvoista... Kun en osaa ommella mitään älykästä, ja silti haluan, että nukeillani on liikkuvat hännät, teen sitä mikä on tutuinta ja teknisesti helpointa - toistaiseksi.

Aion myöhemmin tehdä muitakin eläimiä, jahka vaan eestyn kokeilemaan ja suunnittelemaan. Äkkiseltään olen todennut, että kaipa koirankin pää olisi helpompi muovata kuin piirtää, jos ajattelee, etten ole mikään koirapiirtäjä... Saisi oikeasti vaihtelua tähän onnettoman suppeaan mukavuusalueeseen. (Ja kyllä, nukkeni ovat anthroja, mutta ne jotka näkevät niissä pelkkiä stereotypioita saavat suksia muualle.)

Nukeillani on rumat raajat, mutta tarkoitus onkin saada niille joskus oikeaa vaatetta päälle (noiden askartelemieni rumuuksien sijaan)... Sitä odotellessa, jokaisen retinat kärsivät olemattomasta anatomiasta (sanoinhan, etten osaa työstää esim. tekstiilejä). Se on todella ärsyttävää minulle, kun olen anatomiahullu ja haluan, että kaikella minkä piirrän tai teen on ainakin perusjärkevän näköinen rakenne.

Kehittelin nukentekotapaani nopeasti paremmaksi, ja kun nyt vertaan ensimmäistä uudempiin, näen hirveän ison eron mm. muotoilun ja maalaamisen laadussa. Käytän nukkemassana silkki- ja helmimassaa, ja tukirankana on rautalankaa. Tämän ja häntien ansiosta nukkieni asentoja voi muokata ja ne yleensä pysyvät myös pystyssä ilman erillisiä tukia. Itse tekemäni nuket ovat paljon kuvauksellisempia kuin nuo kustomoidut Breyer -nuket...

Nyt voin kuitenkin sanoa, että omaan mallailuuni nuket kuuluvat yhtä tärkeinä kuin hevoset. En tosin tiedä, kelpuutettaisiko niitä esimerkiksi livenäyttelyihin mukaan, mutta tarkoitukseni onkin harrastaa itselleni eikä yleisölle, enkä ole muutenkaan näyttelyistä kovin kiinnostunut. (En ole niitä vastaan, enkä sano etteikö joskus olisi hauska osallistua, mutta yhtään kokemusta minulla ei niistä ole.) Toiseksi, nukkeni ovat uniikkeja, ja ne tuntuvat täysin omilta. Muissa skaaloissa omistan vain yhden nuken, classicin, enkä varmaan tule tekemäänkään nivellettyjä ratsastajia muuten kuin traditionalina ja classicina. Schleicheille olen tehnyt silkkimassasta kaksilahkeisia esittäjä/ratsastajafiguureja, joskaan kellään niistä ei ole liikkuvia raajoja. Kuitenkin vain traditional ja classic ovat ne skaalat, joissa koen nuket yhtä tärkeäksi osaksi kuin hevoset.


Kustomointi on yksi keskeisimmistä asioista, mitä hevosmallailuun kuuluu. Ja vastoin yleistä luuloa, se ei ole pelkkää maalaamista vaan hevosen muokkaamista kokonaisuutena - ei vain värin osalta. Itse pidän muovailusta paljon, enkä pystyisi ostamaan mitään pelkästään maalattavaksi, minun pitää myös muokata sen rakennetta, jouhitusta ja yleensä uusia korvat täysin. Kustomointi mahdollistaa hevosen rodun muokkaamisen sellaiseksi kuin haluaa, sukupuolen vaihtamisen, ilmeiden ja asentojen vaihtamisen. Mahdollisuuksia on loputtomiin, ja on sääli, jos joku ei sitä uskalla kokeilla vain siksi, koska "pilaa" hevosen. Uskokaa: Schleichit eivät ole enää niin hienoja, etteikö niitä voisi "tuhota" - tässä tapauksessa tarkoitan nimittäin parantelua. Ne ovat juuri sopivan pieniä ja riittävän isoja kustomoinnin opetteluun.

Oikeanpuolimmainen on OF Schleich hannovertamma, kouluratsu. Keskimmäinen on joskus 2010 tekemäni kustomi, suokkiruuna Nuokkis. Vasemmalla on uudempi suokki samasta moldista, nim. Nuudeli, joka valmistui 2017.

Kustomi on CM (custom model), kustomointi kirjoitetaan Suomessa koolla eikä ceellä. Kustomoimaton, tehdaskuntoinen hevonen on OF (original finish). Uudelleenmaalaus on repaint, uudelleenjouhitus on rehair, uudelleenmuotoiltu on resculpt(ed). Jos muistan oikein niin yleistermi tälle kaikelle on remake. Hyvin pieni muokkaus, kuten korjailu tai merkkien maalaaminen merkittömään malliin on retouch. Olen itse pirun tarkka näistä termeistä ja niiden käytöstä.

Lisäksi väri ei ole minusta niin kiinnostava asia kuin muodot. Monesti kehittelen sellaisia asentoja ja ilmeitä, jotka tekevät kustomista koskematonta mallia kuvattavamman ja realistisemman (Schleichit ovat sellaisesta kaukana... Paasati paasati).

Nykyisin myös varustettavuus on minulle tärkeää, kun kustomoin. Ei ole ihan helppo homma suunnitella karvaista suomenhevosta, jonka naamasta puolet jää otsaharjan alle, samalla kun sinne alle pitäisi saada luontevasti mahtumaan myös ainakin riimun niskaremmi.

Myös kustomointi on asia, jonka suhteen voin auttaa ja antaa vinkkiä, jos joku tarvitsee.  


Pienoishevosteni varusteet
Teen pääosin itse kaikki varusteet, mitä pystyn ja minkä rakennetta oikeasti ymmärrän. Tämä on paljon tutumpaa kuin itse hevosten muokkaaminen - tein jo taannoin kakarana noille Grand Championsseille ynnä niiden nukkaisille lajitovereille kökköjä riimuja ja naruja rautalangasta, ehkä jopa parit loimetkin. Tuosta pitäen olen yrittänyt vähän väliä kyhätä milloin mitäkin älykästä päävehjettä hevosilleni, siinä onnistumatta. Luulin ehkä, että oikeat mallarit varustavat hevosiaan ompelukoneen avustuksella tai jotain, mutta eihän se aina niin menekään.

Höttönauhariimu.

Nykyisin materiaalina on enimmäkseen nahka, joko aito tai tekonahka. Oikeaa nahkaa saatan ohentaa, jos tarvetta on. Vähän kevyempiin projekteihin käytän ostettuja punontanauhoja, joista teen yleensä "höttönauhariimuja" (koska en tiedä mitä tuo materiaali tarkalleen on - ei ainakaan nahkaa). Metalliosiin käytän rautalankaa ja korupiikkejä, osien kasaamiseen käytän liimaa. Leikkuuvälineinä ovat joko sakset tai askarteluveitsi, myös superpikkuruisia askartelusaksia käytän. Rei'itän remmit lyijytäytekynän metallikärjellä (0.5 tai 0.7, joskus 0.3). Kuolainten kiinnitykseen käytän Pattexin kontaktiliimaa, joka on kuivuttuaan tarramaista.

Mustat perussuitset ohutta nahkaa (ohennettua ja leikattua nauhaa). Liukusoljet. Tehty kesällä 2018.

Mustat koulusuitset (joilla ei kyllä kisoihin pääsisi...) aitoa nahkaa. Kaikki ainekset olen tehnyt itse; valmiita nauhoja ja metalliosia ei ole ollenkaan, vaikka kankikuolain onkin tehty korupiikistä eikä sinisiä nahkaosia ole ohennettu... Alkuvuosi 2019.

Schleichien riimuja olen vasta ruvennut tekemään paperista, jonka viivoitan ja väritän ja/tai lakkaan askartelulakalla ennen suikaleiksi leikkaamista. Suuren suuri etu paperissa on sen ohuus ja terävyys, haittana se, ettei se taitoskohdissa kaareudu ja palaudu yhtä pehmeästi kuin nahka, jos ollenkaan.

Varustevalikoimaani kuuluu ainakin riimuja, suitsia, kuolaimia, kankiketjuja, riimunaruja, valjaita, apuohjia, loimia (tosin vain mallien suojaamiseen)... Myös jotain satulankorvikkeita eli "lärpyköitä" teen. Nukeille ja muille eläimille olen tehnyt pantoja ja taluttimia (lemmikkieläimet), alkeellisia vaatteita, laukkuja (ihanuus) ja kaiken maailman pikkuroinaa. Myös elintarvikkeita yritän välillä askarrella, että on jotain, mitä tyypit voivat mutustaa.

Koska peukkurien tukikohta on Rottahuone, olen tietenkin myös järjestänyt niille asumuksia. Ne eivät ole lähellekään uskottavalla tavalla eläinystävällistä, lähinä siis pieniä ja tylsiä kopperoita vaan. Terraariota saa esimerkiksi pumpulipuikkorasioista (ostaa vaan kyllin korkean) ja Really Useful Boxeista (Suomalaisesta saa näitä), pikkuruisille sormenpäähiirille käytän korurasioita. Rottien häkkejä olen tehnyt muutaman, materiaalina metalliverkko/rautalanka/jyrsijäverkko ja jokin sillä hetkellä käsillä ollut loota tai materiaali, josta olen kehitellyt pohjalaatikon. Uusin juttuni on kaksikerroksinen häkki.Taisin aloittaa tämän häkkien rakentelun vuonna 2013, ja edelleen etsin sitä älykästä tapaa kasata kunnollisia häkkejä oikeista materiaaleista.

Jaan mielelläni tekniikoitani muille, ja tykkään itse kuluttaa aikaani tutorialeja lukien. Minulta saa kysyä, jos tarvitsee apua jonkin varusteenosan tekoon (satuloihin tosin ei, niitä en ole onnistuneesti tehnyt), eikä tarvitse pelätä että kieltäytyisin neuvomasta vain "koska itse näin niin paljon vaivaa". 

...

Tykkäisin mieluusti jutella muiden suomalaisten hevosmallarien kanssa. Kysehän on ihan eri jutusta kuin nukkiksissa eli nukkekodeissa/taloissa, mistä ei Suomessa ole todellakaan pulaa (näkemäni mukaan aika valtavat piirit niillä).

Pahoittelut siitä, että pölinäni ylsi paikoin pienoishevosaiheen rajojen ulkopuolelle myös muihin minijuttuihin. Koen kuitenkin tärkeäksi kertoa, mihin kaikkeen pienoismallihevosharrastuksen löytäminen on elämässäni johtanut.